Metsäinen tontti oli Annelle ennestään tuttu, sillä tontille oli aiemmin rakennettu vapaa-ajan paikaksi mökki, joka kuuluu edelleen pihapiiriin. Uusi koti kaipasi pihalle muutakin silmänruokaa kuin havupuita.
– Ostin Hankkijalta ”jonkun köynnöksen”, josta en tiennyt mitään. Se on edelleenkin talon seinustalla, Ketoniemi naurahtaa kärhöharrastuksensa alkutaivalta.
Nyt Jackmanii on jo melkein täysi-ikäinen ja se on saanut seurakseen kymmeniä sukulaisia, jotka kilpailevat pihan kuningattaren tittelistä. Kärhöjen paras kukinta-aika osuu heinäkuulta loppukesään, mutta Ketoniemen pihalta löytyy myös varhaisia kukkijoita, kuten alppikärhöt Alpina ja Margaret Pink.
Annen aloitellessa kärhöharrastusta 2000-luvun lopussa lajikkeita oli vielä niukasti tarjolla.
– Olen ostanut useita taimia netin kautta Saksasta ja puutarhamyymälöistä. Siemenestä tai pistokkaistakin voi kärhöjä kasvattaa, mutta siinä hommassa olen ollut kyllä vähän laiska, kun kasvun odottaminen on niin hidasta, hän sanoo.
Muutamia kärhöjä hän on istuttanut ruukkuihin, jotka hän talvettaa kellarissa. Jokaisella kärhölajilla on omat erityispiirteensä. Useimmilla niistä on selkeästi oma tahto esimerkiksi kasvupaikan suhteen.
Aloittelijalle hän suosittelee alppikärhöä, joka kestää hyvin Suomen talven.
– Se kukkii aikaisin keväällä, mutta voivat hyvällä tuurilla kukkia toisenkin kerran loppukesällä.
Kasvuolosuhteet vaihtelevat, sillä kesät ovat hyvin erilaisia.
– Tänä vuonna kevät kesti vain kaksi päivää ja toukokuussa oli pitkään helteitä. Liika kuumuus ja kuivuus ovat hankalia, vaikka kasveja ahkerasti kastelisikin.
Pettymyksiä on opittava sietämään, mutta vastapainoksi kärhöt tarjoavat Annen mukaan myös iloisia yllätyksiä. Ne ovat sitkeitä.
– Joskus jo kuolleeksi luulemani kärhö on innostunut kukoistamaan seuraavana kesänä, hän sanoo.
Tänä vuonna riesana ovat Annen mukaan olleet tuhotöitään tekevät itikat, jotka ovat verottaneet kukintaa. Pörriäiset sen sijaan ovat tervetulleita ja niitä pihassa onkin tänä vuonna riittänyt. Pölyttäjille runsaasti ravintoa tarjoava kärhöpuutarha onkin paratiisi maan päällä.
Kärhöt viihtyvät sopivasti varjoa ja valoa tarjoavalla pihalla. Keväisin pihalle saapuu kuormallinen peltomultaa, jota Ketoniemi yhdistää kaupasta hankkimaansa multaan.
– Lannoituksena käytän hevosenlantarakeita ja myös kalkkia, joka sopii tähän meidän maaperään.
Heinäkuussa pariskunta malttaa lähteä lomailemaan kotipihaltaan Lappiin, mutta sieltä kotiin palatessa Anne käy vaikka keskellä yötä heti katsomassa, mitä kasveille kuuluu.
Puutarhahommat ovat lounaskahvilaa pyörittävälle Annelle vastapainoa työlle. Laaja ja hyvin hoidettu piha-alue ei aiheuta hänelle stressiä, sillä hän sanoo osaavansa ottaa vapaa-ajalla myös rennosti. Omalla pihalla saa tehdä, mutta jättää halutessaan myös tekemättä.
Kärhöjen ja muiden kasvien lisäksi myös luovuus saa kukoistaa. Anne antaa kiitosta puolisolleen Eskolle, joka on aina valmiina kaivamaan uusia kukkapenkkejä – kunhan ne saa tehdä kaivinkoneella.
– Esko rakentaa kärhöille myös telineet harjateräksestä. Jokainen teline on erilainen. Kaupasta ei saa riittävän korkeita, hän kertoo.
Kärhöt kasvavat usean metrin pituisiksi. Ne viihtyvät pylväissä ja säleiköissä, mutta joitakin on kokeillut myös maanpeittona.
Tavarat löytävät Ketoniemen pihalla helposti uutta käyttöä. Esimerkiksi vanhat, loimen luomisessa alun perin käytetyt luontipuut saivat Ketoniemen puutarhassa uuden elämän kärhöjen köynnöstukena.
Vertaistukea ja innostusta harrastukseensa Anne saa perustamastaan Kärhöjen ystävät -Facebook-ryhmästä, jonka hän perusti vuonna 2016. Nyt ryhmässä on jo 6500 jäsentä.
Annen innoittaja puutarhaharrastuksessa on hänen 85-vuotias äitinsä, jonka rivitalopihassa kasvaa myös kärhöjä. Ikä ei ole esteenä puutarhan hoitamiselle, vaikka hän naurahtaa, ettei ole enää yhtä notkea kuin kaksikymmentä vuotta vanhempi äitinsä.
Eija Eskola-Buri
