Kun Aulis Kuurne kävelee omenaämpärin kanssa aidalle, tulee häntä vastaan komeasarvinen eläin. Rohkeasti se hamuaa tarjotut omenat suuhun.
– Tämä Ripa on meidän uroksista ainoa, joka syö ihan kädestä. Toki muutkin ovat hyviä kerjäämään ja tulevat ihan viereen syömään herkkuja, Kuurne kertoo.
Ripa on yksi Kuurneen tarhaamista kuudestakymmenestä kuusipeurasta. Ensimmäiset eläimet saapuivat tilalle viisi vuotta sitten.
– Jäin tuolloin eläkkeelle ja ajattelin, että olisi mukava aloittaa uusi harrastus. Hankin lemmikeiksi ensimmäiset peurat ja nyt niitä on jo kuusikymmentä. Joukossa on parikymmentä tämän kesän aikana syntynyttä vasaa, hymyilee Kuurne.
Suomessa kuusipeurojen tarhaaminen on vielä hyvin vähäistä, mutta Euroopassa se on kaikista tarhatuista hirvieläimistä ilmeisesti yksi suosituimmista.
– Kuusipeuratiloja on Suomessa nyt kymmenkunta, mutta esimerkiksi jo naapurimaassa Ruotsissa tiloja on yli 500. Tämä tosin johtuu myös siitä, että Ruotsissa ei ole valkohäntäpeuroja, toteaa Kuurne.
Suosioon on monta syytä. Kuusipeurat ovat melko helppohoitoisia, kotipaikkauskollisia ja niiden liha on maukasta ja vähärasvaista.
– Kun heinäistä laidunaluetta on riittävästi, eivät kuusipeurat tarvitse touko- ja lokakuun välisenä aikana lisäruokintaa. Itse tuon omille eläimille kuitenkin päivittäin omenoita, porkkanoita tai muita vihanneksia, jotta ne tottuvat ihmisiin ja pysyvät kesyinä, selventää Kuurne.
Talvella Aulis Kuurne antaa kuusipeuroilleen syötäväksi säilöheinää, kauraa, porkkanoita ja muita vihanneksia.
– Lisäksi ne saavat herkutella ihan niitä varten tekemilläni kerpuilla. Niille maistuu koivu, paju ja pihlaja, mutta suurinta herkkua on haapa. Kesällä ne saavat myös tuoreita oksia ja lehtiä.
– Eläimet elävät ulkona omassa laumassaan vuoden ympäri. Ne eivät tarvitse katoksia, mutta niillä on laidunalueella myös metsäsaarekkeita, joiden suojiin ne voivat halutessaan vetäytyä suojaan esimerkiksi kaatosateesta, opastaa Kuurne.
Kuurneen ja hänen puolisonsa omistamalla Peuramaan tilalla Pyhämaassa on kuusipeuroja varten aidattu seitsemän hehtaaria maata.
– Muutaman kerran on tapahtunut niin, että yksi tai useampi eläin on syystä tai toisesta karannut aidatulta alueelta. Kaikki karkulaiset ovat itse palanneet takaisin pihamaallemme parissa päivässä. Ne eivät itse yritä ehdoin tahdoin rikkoa aitoja, kuten esimerkiksi muflonit tekevät. Tämäkin luonteenpiirre tekee kuusipeurasta mukavan tarhattavan.
Eläinmäärän kasvun myötä on tilalla siirrytty lemmikkivaiheesta kuusipeurojen kasvattamiseen.
– Myyn eläviä eläimiä muille tiloille. Yleensä aina useamman eläimen kerrallaan samalle ostajalle. On eläinten edun mukaista, että ne saavat pitää tutut laumakaverit, vaikka ympäristö vaihtuukin, kertoo Kuurne.
Vaikka kuusipeuratarhat ovat Suomessa yhä harvinaisuus, on kiinnostus tarhaamista kohtaan kasvussa.
– Meilläkin on tämän kesän aikana käynyt useita henkilöitä tutustumassa kuusipeuroihin ja niiden tarhaamiseen. Viime keväänä myin Lokalahdelle neljän naaraan ja kahden uroksen lauman ja ensi toukokuussa meiltä on lähdössä uuden lauman alku, neljä naarasta ja kaksi urosta, Kainuuseen. Mielelläni myyn kuusipeuroja elävinä muille tiloille ja autan asiasta kiinnostuneita uuden harrastuksen alkuun, painottaa Aulis Kuurne.
Elävien eläinten lisäksi Kuurne myy kuusipeuran lihaa.
– Olen harrastanut metsästystä kolmisenkymmentä vuotta ja sitä kautta minulla on vahva osaaminen riistan käsittelystä. Meillä on lihan käsittelyä varten rakennettu erillinen elintarvikevalvonnan hyväksymä tila. Näin pystyn itse hoitamaan koko prosessin alusta loppuun. Lihat myyn pääasiassa pääkaupunkiseudun ravintoloille. Menekkiä olisi enemmän kuin mitä pystyn itse toimittamaan ja tälläkin hetkellä minulla on asiakkaita jonotuslistalla. Maun ja terveellisyyden lisäksi kuusipeuran, kuten muunkin riistalihan, suosiota on varmasti kasvattanut lihan eettisyys, arvelee Kuurne.
Kuusipeurojen ohella Peuramaan tilalla on kanoja, neljä alpakkaa, pari vuohta ja kolme koiraa.
– Eläinten touhujen seuraaminen on mukavaa puuhaa. Tähän aikaan vuodesta kesällä syntyneet kuusipeuran vasat ovat jo niin isoja, että ne leikkivät keskenään ja saavat joka ilta villityskohtauksen. Silloin ne juoksevat porukassa ympäri laidunta ja mäkiä ylös ja alas hurjaa vauhtia, Aulis Kuurne nauraa.
– Kuusipeurat, kuten muutkin saaliseläimet, reagoivat todelliseen tai kuviteltuun vaaraan nopeasti laumana. Olen havainnut, että niillä on myös oma lastenhoitojärjestelmä. Nuoret naaraskuusipeurat, joilla itsellään ei vielä ole jälkeläisiä, toimivat vuorotellen vasojen vahteina ja näin vasojen emät pääsevät syömään rauhassa.
Ainoa negatiivinen puoli kuusipeuroissa on Kuurneen mukaan se, että urospeurat ottavat herkästi yhteen ja saattavat joskus jopa satuttaa toisiaan.
– Lisäksi kiima-aikana lauman johtava uros karjuu öisin kuin leijona. Muutenhan ne ovat hiljaisia eläimiä. Mekin voimme asua keskellä kuusipeurojen laiduntarhaa.
