
Viime viikon perjantaina käynnistyneen ilotulitemyynnin uskotaan vilkastuvan maanantain ja uudenvuodenaaton aikana. Vakka-Suomenkadun S-marketissa Rakettitukun myyntipisteen vastaava Anu Laihi kertoo, että ensimmäisinä myyntipäivänä kauppaa on käyty myyjien näkökulmasta sopivalla tahdilla.
– Pitkiä jonoja ei ole ollut, mutta ajoittain on tullut sopivia asiakasryppäitä, Laihi tarkentaa.
Ostajakuntaa on toistaiseksi ollut laidasta laitaan, mutta lapsiperheet sekä nuoret aikuiset ovat korostuneet. Lapsiperheiden kohdalla suosittuihin tuotteisiin ovat lukeutuneet pienet pommit ja erilaiset ilotulitelajitelmat, kun taas nuorille aikuisille padat ovat helppo tuote.
– Padat ovat yleisestikin varmaan kaikista suositumpia tuotteita. Kun sen kerran sytyttää, saa aikaan hienon valonäytöksen taivaalle. Raketteja menee tällä hetkellä selvästi vähemmän.
Vuosien varrella entistä enemmän keskustelua on käyty ilotulitteiden ympäristövaikutuksista ja meluhaitoista, mikä on saattanut muuttaa yleisellä tasolla ihmisten asenteita ilotulitteita kohtaan.
Tämä näkyy myyntipisteillä niin asiakkaiden kuin myös ilotulitevalmistajien toiminnassa ja ostokäyttäytymisessä.
– Osa hakee selvästi ilotulitteita, jotka ovat normaalia hiljaisempia. Rakettitukku kertoo omilla merkinnöillä tuotteissaan, mikä on niin sanottu hiljainen ilotulite. Ihan kokonaan äänettömiä ilotulitteita ei kuitenkaan ole, Laihi sanoo.
Suosituista padoista löytyy myös hiljaisia vaihtoehtoja, jotka sopivat esimerkiksi lemmikkitalouksiin tai ääniyliherkkyydestä poteville.
Turvallisuusohjeet ovat ilotulitteiden turvallisessa käyttämisessä avainasemassa. Myyjät suosittelevat ja muistuttavat ostotilanteessa suojalaseista. Laihin mukaan monet ostajat ovat ilmoittaneet, että suojalaseja löytyy omasta takaa.
Uutena turvallisuustekijänä markkinoille ovat tulleet patatelineet. Niitä kuitenkin on mennyt myyntipisteillä vähän ottaen huomioon, kuinka paljon patoja myydään.
– Pata on näyttävä, mutta se täytyisi aina muistaa tueta kunnolla. Jos pata pääsee kaatumaan, se on tosi vaarallinen, Laihi muistuttaa.
Rakettitukun Uudenkaupungin ja Laitilan myyntipisteistä on jo vuosien ajan vastanneet Korihaiden eri juniorijoukkueet. Tänä vuonna myyntitalkoissa ovat mukana Korihaiden 12-, 15- ja 16-vuotiaiden poikien joukkueet.
Ilotulitteiden myynnistä joukkueet saavat ennalta sovitun osuuden, joka tulee käyttöön joukkueiden kauden kulujen kattamiseen.
– Esimerkiksi 16-vuotiaiden joukkueella on pitkiä pelireissuja, joissa hotelliyöt tulevat tarpeeseen. Nuoremmilla joukkueille matkat ei sinällään ole niin pitkiä, mutta ihan yleisen toiminnan kustannuksien kattamiseen ansaittu myyntituotto tulee tarpeeseen.
Laihi toivookin, että ihmiset, jotka haluavat kannustaa paikallisia urheilujoukkueita, kävisivät ilotulitteita ostamassa ja tukemassa junioreita.
– Käsittääkseni tämä on ainut paikka Uudessakaupungissa, missä paikallinen urheiluseura on myymässä, hän huomauttaa.
Ilotulitteiden hankkiminen ja säilytys
- Ilotulitteita ei saa luovuttaa alle 18-vuotiaille eikä päihtyneelle.
- Ne tulisi ostaa kauppareissujen yhteydessä vasta pois lähtiessä ja välttää turhaa niiden kuljettamista liikkeen tiloissa turvallisuussyistä.
- Kaikki ilotulitteet tulee pitää poissa lasten ulottuvilta myös säilytyksen aikana.
- Ilotulitteita ei saa säilyttää lähellä lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä.