Kesällä 1846 Uudessakaupungissa riehunut tulipalo tuhosi myös Vuorikadun ja Koulukadun kulmatontin Putta-nimisessä korttelissa. Aiemmin Myllymäen eteläpuolella asunut keltavaluri Aron Forsman osti palon jälkeen kyseisen korttelin tontin numero 2. Rakennuspiirustukset hän tilasi tunnetulta uusikaupunkilaiselta muurarimestarilta ja kirkonrakentajalta David Adamsson Lönnrothilta (Lönnrothin rakentajasuvun vanhin).
Piirustukset valmistuivat 1857 ja jo seuraavana vuonna tontille valmistuneessa komeassa hirsirakennuksessa asuivat Aron ja Juliana Forsman . Piirustuksissa huomio kiinnittyy tontin kulmaan suunniteltuun kaksikerroksiseen kivitaloon, jota ei kuitenkaan koskaan rakennettu.
Forsmanin perhe kasvoi ja asui tässä talossa, jossa käsityöläisperheen tapaan asui myös keltavaluri-isän oppipoikia ja kisällejä. Juliana Forsman kuoli vuonna 1889. Aaron ilmoitti maistraatille lopettavansa keltavalurin ammatin harjoittamisen parin vuoden kuluttua vuonna 1891, toimittuaan kaupungissa siihen mennessä 44 vuoden ajan. Seitsemän vuoden kuluttua myös hän menehtyi.
Forsmanin perilliset yrittivät myydä asuintaloa ja sen yhteydessä olevaa verstasta kalusteineen ja työkaluineen pitkään. Huutokauppa pidettiin jo pian isän kuoltua 1899, mutta vielä 1905 sama perikunta mainosti taloa myytäväksi.
Tänä aikana talossa asui vuokralaisia, muun muassa posteljooni Hagman . Vuonna 1906 talon osti suutari Anselm Volin ja perhe, johon kuului puoliso Alma ja viisi lasta. Anselm-isän kuoltua 1917 talo laitettiin myyntiin ja sen osti kauppias Knut Palmu .
Palmulla oli ollut kauppaliike hetken jo Yliselläkadulla, mutta nyt Palmun sekatavaraliike ja leipomo aloittivat tällä tontilla, jossa myös Knut ja Olga Palmun perhe asuivat. Knut-isän kuoltua liiketoimintaa jatkoi 1940-luvulla tytär Aino miehensä Toivo Tiaisen kanssa.
1950-luvun puolivälissä tontin kulmaan, siihen, johon oli suunniteltu kaksikerroksinen kivitalo jo 1850-luvulla, valmistui sata vuotta myöhemmin uudenaikainen liikerakennus (nykyinen Ugin Pullapirjot). Nimensä Palmu-Keidas Oy:ksi vaihtanut yritys jatkoi rakennuksessa kauppatoimintaa 1980-luvun alkuun saakka. Leipomo oli siirtynyt Kaupunginlahden rannalle vuonna 1964.
Katujen kertomaa
Tämä juttusarja esittelee uusikaupunkilaisia katuja ja niiden kertomaa. Millainen on uusikaupunkilaisten katujen historia, mistä kadut ovat saaneet nimensä, mitä kaduilla on tehty, kuka asunut tai mitä niiden varrella on tapahtunut?
Juttusarjassa esitellään yksittäisiä katuja, kokonaisia kaupunginosia tai pelkästään joitakin tapahtumia, taloja tai henkilöitä niillä.
Tässä kirjoituksessa ollaan osoitteessa Vuorikatu 9, Koulukadun ja Vuorikadun kulmatontilla, jossa sijaitsi aikoinaan mm. keltavalurin verstas.
Forsmanin keltavalurisuku
Aaron Forsman (1826–1898) oli muuttanut Isojoelta Pohjanmaalta nuorena miehenä Uuteenkaupunkiin harjoittamaan sepän ammattia. Pian hän erikoistui pelkästään keltavaluriksi eli messinkivaluriksi – tai kuten täällä sanottiin, jöljuuttariksi.
Verstas sijaitsi vuodesta 1858 alkaen Vuorikadulla samalla tontilla, jossa hänen perheensä kotikin oli. Messinkivaluria tarvittiin rannikkokaupungissa etenkin erilaisten purjelaivoissa tarvittavien metalliosien valmistamiseen. Tyypillisiä keltavalurin tuotteita olivat myös vellikellot, ovenkahvat, soljet, kynttilänjalat, lampetit, hammasrattaat jne.
Keltavalurin työ vaati monenlaista taitoa. Muotteja varten valmistetut mallit veistettiin puusta, messinki valmistettiin sulattamalla sinkkiä ja kuparia. Jokaisella valurilla oli oma reseptinsä, se missä suhteessa eri aineita laitettiin.
Valmiin metallin väri riippui sekoitussuhteesta ja sillä oli merkitystä tuotteiden ulkonäön tai kestävyyden kannalta. Etenkin vellikellojen valmistuksessa metallin laadulla oli väliä, sillä vain oikea sekoitussuhde takasi heleän soinnin kellolle.
Aron Forsmanin poika Jaakko oli toiminut oppipoikana isällään Uudessakaupungissa, josta hän lähti kisällinvaelluksensa jälkeen kuitenkin kymmeneksi vuodeksi merille. Maihin jäätyään hän asettui asumaan Laitilan Kodjalan kylään, jossa asui perheensä kanssa. Kodjalaan hän varusti myös oman keltavalurin verstaansa.
Jaakosta tuli paikallisesti tunnettu keksijä ja muun muassa ikiliikkujan suunnittelija. Keltavalurin työn ohessa hän valmisti alusta loppuun muun muassa kaksi urkuharmonia ja kelloja. Hän myös kehitti itse uusia työmenetelmiä ja työkaluja.
Jaakon poika Arvo Forsman syntyi Laitilassa vuonna 1893. Hänkin oppi keltavalurin ammatin isältään ja isoisältään. Arvo Forsman tuli tunnetuksi etenkin messinkisten kattokruunujen taitavana valmistajana. Hänen valmistamia kattokruunuja on muun muassa Laitilan ja Turun linnan kirkoissa.
Arvo Forsmanin verstaan työkalut päätyivät aikanaan Luostarinmäen käsityöläismuseoon, jonka käsityötaidon päivillä hän oli ollut usein esittelemässä ammattiaan.
Mari Jalava
