Ulkona nukuttuja öitä, turvonneet nilkat, mustelmia, muutama puhjennut sisäkumi ja aivan liian paljon sadetta. Kalantilaisen Rita Gunchenkon pyörämatka Italian Roveretosta Norjan Nordkappiin kesti 27 päivää ja tarjosi paljon vastoinkäymisiä, mutta myös suuren onnistumisen tunteen.
– Lopussa ajattelin, että matka ei loppuisi koskaan. Se oli niin vapaata elämää, Gunchenko kuvailee.
Vuonna 2019 pyöräilyharrastuksen aloittaneen Gunchenkon ensimmäinen pitkä matka kulki Suomesta Ruotsin kautta Norjan Lofooteille ja kilometrejä kertyi noin 1500.
Vaikka hän rakastaa pyöräillä, tuli harrastukseen 2,5 vuoden tauko.
– Sain ajokortin ja auto on vähän nopeampi, Gunchenko naurahtaa.
Viime syksynä hän innostui uudestaan.
– Tuli tunne, että haluan tosi paljon pyöräillä ja se on ihanaa. Oli mahdollisuus saada työsuhdepyörä ja se on hieno mahdollisuus.
Hän hankki ensimmäisen maantiepyöränsä, vaikka ei ollut kokeillut sellaista koskaan aiemmin ja ilmoittautui viime joulukuussa North Cape 4000 -tapahtumaan. Ilmoittautumishetkellä hän vielä odotteli pyöräänsä.
– Maaliskuun lopussa sain pyörän ja aloin harjoitella. Kolmessa kuukaudessa poljin yhteensä noin tuhat kilometriä, vaikka fyysinen kunto ei ollut niin hyvällä tasolla, Gunchenko sanoo ja korostaa, että hän ei ole urheilija, vaan tavallinen pyöräilyn harrastaja.
Heinäkuun 26. päivä Italian Roveretosta alkanut taival ei ollut helppo. Alkumatkasta satoi todella paljon.
– Ensimmäisenä päivänä ajattelin, että on tosi vaikeaa, enkä ehkä jaksa. Suomessa oli 27 astetta ja Italiassa oli aamulla vain 12 astetta, päivälläkin vain 15.
Yhtenä päivänä kertyi vain 29 kilometriä, kun satoi niin paljon. Etukäteen olisi voinut kuvitella, että matkalla on kuuma, mutta ainoa lämmin eteppi osui jo tapahtumaa edeltävälle päivälle.
– Ajoin Veronasta Roveretoon 90 kilometriä ja oli tosi kuuma päivä. Se on parempi kuin sade, koska pyöräillessä tuulee aina.
Gunchenko tavoitteli 200 kilometrin päivävauhtia, mutta kilometrit jäivät päivästä toiseen noin 150:een.
– Pari viikkoa oli vaikeaa. Toisena ja kolmantena päivänä itkin paljon, kun ymmärsin, etten pääse tavoitteeseen. Ajattelin vain, että haluan kotiin.
Ensin turposi oikea nilkka, sitten vasen. Sitkeästi hän kuitenkin jatkoi ja tavoitteli pääsyä Ruotsiin, josta pääsisi helposti kotiin.
Gunchenko pyöräili alussa pääasiassa yksin. Ensimmäinen valonpilkahdus tuli Berliinissä, kun hän tapasi unkarilaisen pyöräilijän.
– Se oli ensimmäinen päivä, kun pyöräilin yli 200 kilometriä. Oli motivaatio päästä laivalla Puolasta Ruotsiin.
Laivalla hän tapasi unkarilaismiehen lisäksi pyöräilijöitä Puolasta, Ruotsista ja jopa Meksikosta asti.
– Jatkoimme pienessä tiimissä yhdessä. Ruotsissa tuntui melkein kuin kodilta ja se auttoi jaksamaan. Sen jälkeen ymmärsin, että jaksan Rovaniemelle asti.
Perille he pääsivät 27 päivän urakan jälkeen 21. elokuuta. Matkaan kului seitsemän päivää enemmän kuin oli tarkoitus.
– Tiimissä oli helppo ajaa, vaikka oli raskasta. Rovaniemeltä jatkoimme Nordkappiin, vaikka tiimi hieman muuttui matkalla.
Viimeiset 30 kilometriä olivat todella vaikeita jyrkkien mäkien vuoksi.
– Huusin paljon, oli niin raskasta, hän naurahtaa.
Ensimmäisen yön Gunchenko yöpyi tien pientareella ja senkin jälkeen muutaman päivän pienessä teltassa. Useamman kerran hän kuitenkin valitsi hotellin.
– Berliinissä nukuin ulkona. En löytänyt huonetta hotellista, enkä pimeällä voinut polkea Berliinin ulkopuolelle. Löysin grillauspaikan kaupungin rajalta, jossa oli paljon ihmisiä ulkona juomassa alkoholia ja juhlimassa.
Hän ei kuitenkaan kokenut todellisia vaaratilanteita matkalla.
Mukana kulki tavaraa noin kymmenen kilon edestä. Paljon sen enempää ei pysty maantiepyörällä kuljettamaan.
– Minulla oli ruokaa mukana ja joskus kävin ravintoloissa tai ostin bensa-asemilta tai kaupoista ruokaa.
Matkalla ehti katsella myös maisemia.
– Kaikki paikat ovat hienoja, mutta erilaisia. Tykkään katsella ympärilleni, mutta pidän enemmän Lapista ja pohjoisesta.
Gunchenko on kotoisin Paldiskista, joka on pieni satamakaupunki Luoteis-Virossa. Uuteenkaupunkiin hän muutti Turusta, kun veli oli tullut autotehtaalle töihin.
– Turku oli liian iso. Uusikaupunki on tosi kaunis ja nyt asun Kalannissa, joka on vielä pienempi.
Gunchenko työskenteli ensin 1,5 vuotta autotehtaalla ja on nyt viihtynyt 5,5 vuotta Vahteruksella.
– Olen tosi kiitollinen, että Mauri ja Sinikka Kontu tukivat minua matkalla, hän kiittelee.
Jäämeren rannalle huipentuva North Cape 4000 -pyöräilytapahtuma järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Gunchenkon mukaan Suomesta oli yllättävän vähän osallistujia.
– Joka vuosi on vähän suomalaisia, nyt oli viisi tai kuusi. Olisi kiva, jos enemmän suomalaisia osallistuisi, Youtubesta tapahtumasta kuullut Gunchenko kertoo.
Sen sijaan keskieurooppalaisia pyöräilijöitä on runsaasti ja myös kauempaa matkanneita. Gunchenko on pitänyt yhteyttä ”tiiminsä” jäseniin Whatsappilla. Joukkueen nimi oli Raketti, vaikka se ei näkynyt vauhdissa.
– Olimme viimeisiä, mutta moni ei päässyt perille asti. Ehkä 60–70 prosenttia polki maaliin.
Matkaan lähti yli 500 pyöräilijää, joista 120 aloitti Berliinistä ja suurin osa Roveretosta, josta reitti kulki Itävallan, Saksan, Tshekin ja Puolan kautta Ruotsiin ja lopulta Suomen Lapin kautta Norjaan. Hän oli etukäteen laittanut maiden liput pyöränsä runkoon, mutta Tshekin lippu puuttuu.
– Reitti muuttui, enkä tiennyt siitä etukäteen, hän harmittelee.
Matkalla hän joutui paikkaamaan sisäkumia kahdesti ja kaatui useamman kerran. Siitä muistuttavat yhä mustelmat. Nyt pyörä ei ole ajokunnossa, kun levyjarrut ovat vääntyneet, mutta pyöräkorjaaja hoitaa homman.
Hän haluaisi osallistua myös ensi vuonna, mutta ei ole tehnyt vielä päätöksiä. Toisaalta hän voisi myös polkea itse pitkin Eurooppaa.
– Haluan jatkaa. Tykkään maantiepyöräilystä. On hyvä, että on työsuhdepyörämahdollisuus, Gunchenko kiittää.
