Susiluodon merivartioasemalla Kustavissa työskentelevälle Mikko Hongellille meri on lähellä sydäntä. Jo pienestä pitäen meri ja purjehdus ovat olleet hänelle tuttuja.
– Kyllä se jossain määrin menee veressä. Isä ja äiti ovat molemmat olivat purjehtineet. He laittoivat meripartioon ja jollakouluun pienenä, näissä perehdyin merenkulkuun, Hongell kertoo.
Ensimmäinen purjehduskerta jäi Hongellin mieleen varsin jännittävänä kokemuksena.
– Kova tuuli kallisti purjevenettä ja se pelotti ensimmäisinä kertoina, hän kertoo.
Pian purjeveneen toimintatapa tuli kuitenkin tutuksi, eikä kallistuminen enää jännittänyt. Taidot kehittyivät, ja Hongell päätyi kilpapurjehduksen pariin 17-vuotiaana.
Hongellin isä toimi yliperämiehenä, luotsina ja kapteenina. Uransa aikana hän ehti kiertämään maapallon rahtilaivalla yli 20 kertaa.
– Mietin, että huhhuh, maailman ympäri. Vitsi, kun joskus pystyisi purjehtimaan itsekin sellaisen reissun, hän kertoo ajatellensa.
Vähitellen unelma lipui yhä lähemmäs. 17-vuotiaana Hongell purjehti kilpaa Gotlannin ympäri, ja tämän saavutuksen kautta aukesi mahdollisuus purjehtia Atlantin yli. Kun Atlanti oli ylitetty kahdesti, maailman ympäri purjehtiminen Hongellista tehtävissä olevalta.
– Sitten alkoi tuntua realistiselta. Ei ollut aiemmin mahdollista edes hakeutua, koska tätä ennen vaastava suomalaisprojekti on ollut vuoden 1989–1990 kilpailussa, Hongell toteaa.
Vuonna 2019 Hongell huomasi ilmoituksen, jossa aiemmin kaksi yksinpurjehdusta maailman ympäri tehnyt Tapio Lehtinen etsi miehistöä uuteen maailmanympäripurjehdukseen. Hongell lähetti hakemuksensa.
– Kun vaimolta ensin kysyin, tuli häneltä liuta kirosanoja, Hongell muistelee.
Hyvin pian vaimo kuitenkin leppyi, sillä tiesi kyseessä olevan Hongellin pitkäaikainen unelma. Myös työnantajalta liikeni ymmärrystä.
Purjehdukseen valmistautuminen oli pitkä prosessi. Ensin yli sadan hakijan joukosta valittiin 50 purjehtijaa, joiden taitoja ja yhteistyökykyä testattiin.
– Eihän voi valita vain paperin perusteella. Ei kukaan voi alkaa aiheuttamaan konflikteja, Hongell kertoo.
Joukkue tulisi viettämään keskenään pitkiä aikoja yksiön kokoisessa purjeveneessä.
Lopulta syyskuun 10. päivä alkaneelle purjehdukselle lähti 12 henkeä. Maaliviivalle vene palasi vasta huhtikuussa. Kyseessä oli maailmanympäripurjehdus Ocean Globe Race, jossa Hongell toimi Tapio Lehtisen Galiana WithSecure-veneessä vahtipäällikkönä.
Aivan tavallinen maailmanympäripurjehdus kyseessä ei ollut, vaan alkuperäisen kilpailun 50-vuotisjuhlakilpailu, jonka myötä kilpailtiin välineistöllä, jollaista ensimmäisen kisan aikaan oli käytössä.
– Retrokilpailu, retrosäännöillä. Puhelimet, iPadit sun muut sinetöitiin laatikkoon kilpailun aluksi, Hongell kertoo.
Kommunikaatio onnistui vain radion välityksellä. Kuukaudet ilman älylaitteita ja internettiä sujuivat tuskitta, sillä Hongell oli moiseen tottunut jo Atlantin ylityksillään. Sen sijaan hän luki kirjoja.
– Alastalon salissa tuli urakoitua läpi. Sen tapahtumat sijoittuvat ihan lähialueelle, joten oli mielenkiintoista lukea, kun tuntee paikat, Kustavissa työskentelevä Hongell kertoo.
Purjehdus sujui vailla suurempia ongelmia, vaikka pieniltä vastoinkäymisiltä ei vältyttykään.
– Aika pitkä valmistautuminen maksoi itsensä takaisin. Pariltä jäseneltä murtui kylkiluita. Purjeita rikkoontui jonkin verran, se kuuluu tosin lajin luonteeseen, Hongell kertoo.
Turvallisuudesta vastaavana hän laati tarkat suunnitelmat joka tilanteen varalle, aina haaksirikosta merirosvoihin. Varsinaisiin vaaratilanteisiin reitillä ei kuitenkaan jouduttu.
Kilpailun reitti lähti Englannin Southamptonista, josta purjehdittiin Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin. Sieltä matka jatkui eteläisen Intian valtameren läpi Aucklandiin, Uuteen Seelantiin, jossa oli mahdollisuus pitää pientä taukoa.
– Ehdin lentämään Suomeen jouluksi, Hongell kertoo.
Suomessa häntä odottivat kaksivuotias Conrad -poika ja Charlotta -vaimo. Hongell kertoo olevansa tiimistä ainoa, joka lähti käymään Suomessa tilaisuuden koittaessa.
– Vaimo on tehnyt ison työn, Hongell toteaa.
Aucklandista matka jatkui kohti haastavinta etappia, purjehdusta Uruguayn Punta del Esteen eteläisen Tyynenmeren halki. Reitillä Kap Hornin ja Antarktiksen välissä sijaitsee Drakensalmi, yksi maailman vaikeakulkuisimmista merialueista.
– Pahin myrsky oli Falklandinsaarten jälkeen, tuuli puhalsi puolen vuorokauden ajan 25 metriä sekunnissa. Tuuli ei kuitenkaan ollut pahin, vaan aallokko, Hongell kertoo.
Retrokilpailun vaatimuksiin sopiva vene ei tarjoa nykyveneen kykyä surffata murtuvaa aaltoa karkuun, mutta aalloistakin selvittiin mutkitta. Myrskyn jälkeen etelä-Atlantilla sai hengähtää. Maaliviivan purjevene ylitti 25. huhtikuuta, seitsemän kuukautta lähdöstä.
– Sitä ei koskaan unohda. Jos elämässä joskus menee huonommin, ei tarvitse kuin hetki muistella sitä maaliviivan ylitystä, ja aivan varmasti saa hymyn huulille.
Matkalla oli mukana jotain Uudestakaupungista lähtöisin olevaa. Hongellin vaimon isoäiti, Liisa Riuttula oli kutonut villasukat.
– Ilman häntä olisi ollut paljon kurjempi reissu, hänen neulomansa villasukat pitivät jalat lämpimänä, vaikka ne välillä vähän kosteita olivatkin, Hongell kertoo ja esittelee matkan ehjänä säilyneitä sukkia.
Paluu arkeen sujui sutjakkaasti, ja kuukausien reissu tuntui Hongellista menneen varsin nopeasti. Arkisia asioita hän arvostaa nyt eri tavalla.
– Se, että kahvikupin voi jättää pöydälle, eikä tarvitse olla koko ajan pitämässä kiinni siitä, ettei se lennä johonkin seinään, se tuntuu luksukselta. Ihan perusasiat, jotka ehkä unohtuu, kun täällä maissa elää, niitä on osannut vähän eri tavalla arvostaa.
