Helteisen aurinkoisessa säässä seurakuntapastori Nina Koskelan saarna kirkon viileydestä kuului myös ulkosalle kaiuttimen kautta.
Kirkonmenojen jälkeen paikalle tulivat myös ajoneuvojen omistajat, kuljettajat ja muuta väkeä. Tarjolla oli kahvia, mehua ja makkaraa. Myös eri ajopelit keräsivät katselijoita ympärilleen.
Kyseessä oli mopokerho PaTu Teamin jäsen ja vanhojen autojen harrastaja Sampo Lipposen ideasta alkunsa saanut mobilistikirkko, jonka esikuvana oli jo pitkään Liedossa ja muuallakin järjestetyt motoristikirkot.
Itse oikeutetusti paikalle oli kutsuttu myös motoristikirkkojen perustaja Erkki Marttinen , jolla on taustaa myös Kalannista. Hän nimittäin toimi vuonna 2007 Kalannin vt. kirkkoherrana.
Tervehdyspuheessaan Marttinen totesi muun muassa, että motoristikirkkojen tunnuslauseena on ollut ”Herra, tahdon ajaa oikeaa tietä”.
– Ajaessamme emme näe mäen tai mutkan taakse. Samoin emme tiedä elämää eteenpäin. Siksi on hyvä tiedostaa, mitä Jumala sanoi Abrahamille: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan”, totesi Marttinen.
Sampo Lipposen mieleen tuli järjestää Kalannin mobilistikirkko, kun epävirallisen Kalannin vanhat autot -ryhmän yksi jäsen menehtyi.
– Kuten suntio Jani Tanner tuossa hetki sitten kirkossa kertoi, tulimme eräänä sunnuntaina, ennen porukalla ajoon lähtöä, aamukahdeksalta laskemaan kukat kaverin haudalle ja siinä samassa kirkonkellot alkoivat yhtäkkiä soimaan. Siinä meni kyllä vilunväreet. Reijo se sieltä pilvenreunalta toivotteli turvallista matkaa, tulkitsi Lipponen.
– Olen itsekin hieman seurakunnan toiminnassa mukana, joten olen saanut tutustua myös Erkki Marttiseen.
Lipposella on kaksi Pappa-Tunturia, yksi Kupla-Volkkari ja MZ-moottoripyörä.
– Vanhimman pojan yksi Toyota Carina 70-luvulta on myös meidän tallissa.
Lipponen halusi kiitellä myös Uudenkaupungin Seurakuntaa sekä Eläkeliiton vapaaehtoisia yhteistyöstä.
Kalannissa asuva Raimo Onninen oli tullut mobilistikirkkoon avomallisella Triumph Heraldilla.
– Lapsenlapsi sanoo tätä punaista menopeliä mansikka-autoksi, Onninen naurahti.
– Ostimme tämän auton 90-luvulla yhdessä poikani kanssa. Haimme kytkinkorjauksessa palamaan syttyneen auton Helsingin Hotelli Haagan kellarista. Ajan kanssa selvittelin niitä palossa vaurioituneita sähköjohtoja ja lopulta auto vielä maalattiin täällä Kalannissa. Ajan kuluessa se saatiin ajokuntoon. Vuosittain sillä tulee ajettua ehkä sellaiset 1 000 kilometriä.
Ari Anteroinen
