Tagi: Korihait
Kolmannen jakson mörkö hyppi jälleen Korihaiden silmille
Kouvola kuuluu niihin vieraspaikkakuntiin, jonne petokala lähtee erittäin pienellä odotusarvolla. Kotijoukkue Kouvot on kivenkova omalla areenallaan, eikä perjantai-ilta tehnyt poikkeusta.
Korihaiden esitys oli pitkään pirteä....
Bryan Coleman varmisti Korihaille hienon vierasvoiton
Nyt on sitten vierastilikin korkattu. Korihait oli erinomaisesti nollannut heikon perjantaisen kotipelin ja Lapualla meno oli toisennäköistä. Petokala oli niskan päällä käytännössä koko pelin.
Lopussa...
Korihaille täystyrmäys kotikorien alla
Korihailla oli viisi päivää aikaa valmistautua kotipeliin Ura Basketia vastaan ja kaiken piti olla kondiksessa. Vaan eipä ollut. Joukkueen tavaramerkki eli vahva yhteinen intensiteetti...
Luotettava syöttökone
Mario Edwards on ollut tasaisen luotettava kentällä ja näyttäisi olevan vakaata mallia myös kentän ulkopuolella. Korihailla on nyt pelintekijä, johon voi nojata isommallakin painolla.
Edwards...
Haiparvi palasi hienosti voittokantaan
Korihait otti kauden toisen voittonsa ennen kaikkea väkevän alun ansiosta. Kouvolan Kouvot oli ensimmäisellä puoliajalla sekaisin petokalan liikkuvan pelin kanssa ja eroa oli parhaimmillaan...
Korihait sortui taas kolmanteen jaksoon
Korihait lähti illan KTP-peliin ennakkosuosikkina, sillä kotkalaiset olivat kontanneet kahdessa edellisessä pelissään kunnolla kun taas Korihailla oli vyöllään komea voitto Katajasta. Mutta ennakot sai...
Korihait pisti Katajan tähtisikermän polvilleen
Korihait uhmasi hyvällä tavalla todennäköisyyksiä ja korkkasi voittotilin auki yllättämällä yhden mestarisuosikeista. Eurokentillä menestystä niittäneen Joensuun Katajan intensiteetti oli ajoittain vahvaa, mutta kotijoukkue pystyi...
Kolmas jakso taas liikaa Korihaille
Mitäköhän siellä pukukopissa oikein höpötellään? Korihaiden vieraspeli Nokialla oli hallussa puoliaikaan asti, jota vieteltiin tilanteessa 40-39. Sitten mentiin pukukoppiin ja tauon jälkeen alkoi se...
Petokalan kotiavaus sujui kaksijakoisesti
Korihait oli vakaasti päättänyt näyttää epäilijöilleen kotiavauksessa. Hallitseva Suomen mestari tuli parketille aavistuksen iltaunisena ja petokala pääsi jylläämään täydellä teholla. Erittäin aktiivisen puolustuksen ja...
Seagulls liian vahva Korihaille sarja-avauksessa
Korihaiden liiga-avaus jätti toivomisen varaa, vaikka pahemminkin olisi voinut mennä. Seagulls Helsingistä oli odotetun kova, mutta suuren luokan selkäsaunaa ei petokala suostunut ottamaan. Toisen...
Haikuvioiden hionta alkoi Pohitullissa
Korihaiden kotimainen osasto aloitti yhteistreenit keskiviikkona ja hikoilee nyt päävalmentaja Damion Dantzlerin valvovan silmän alla kaksi kertaa päivässä. Yksi uusista miehistä erottuu muista koonsa...
Korisjenkkien monisäikeinen maailma
– On se vaan kumma, että jenkkilä on täynnä koripalloilijoita ja tänne ei sopivia löydetä, kummasteli eräs paikallinen korisintoilija hodari kädessään Korihaiden ottelun puoliajalla...
Jouni Grönroos nimitetty Korihaiden henkilöstö- ja talousjohtajaksi
Pitkän linjan koripallovaikuttaja Jouni Grönroos aloitti tänään UU-Korihait ry:ssä henkilöstö- ja talousjohtajana.
Kotkassa asuva Grönroos tunnetaan Suomen koripallopiireissä laajalti. Hän on työskennellyt lajin parissa mm....
Korihaille uusi vahvistus
Korihait on vahvistunut jälleen uudella amerikkalaispelaajalla. Twitter-päivityksensä perusteella Stephon Jelks on allekirjoittanut sopimuksen Korihaiden kanssa.
Twiitissään Jelks sanoo unelmoineensa aina ammatikseen pelaamisesta ja kiittää mahdollisuudesta...
Korihaiden pakka menossa uusiksi
Eero Lehtonen Kristikaan, Teemu Sulonen BC Nokiaan, Justus Kilpinen takaisin Pyrintöön, Markus Molenius Italian alasarjoihin ja Mikael Herbert tossut naulaan. Viittä säännöllisesti peliaikaa saavaa...
Korihait solmi kaksi uutta pelaajasopimusta
Seuraavat palaset Korihaiden palapeliin kiinnitettiin viikonloppuna. Salon Vilppaasta haipaitaan siirtyy Topias Kuukkanen. Toinen jenkkihankinta on puolestaan pelintekijä Mario Edwards.
Valmentaja Damion Dantzler oli mielissään saadessaan...
Johanna Kutila Korihaiden puheenjohtajaksi
Korihait on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Johanna Kutilan, joka siirtyy tehtävään Ville Laaksosen siirryttyä sivuun hallituskauden jälkeen.
Kutila on toiminut todella pitkään seura-aktiivina ja on samalla...
Damion Dantzler jatkaa Korihaiden päävalmentajana
Korihait palkitsi junioreitaan sekä ansioituneita seura-aktiiveja torstai-iltana. Hyvään kesäfiilikseen vaatetuksen perusteella päässyt Damion Dantzler katseli takarivissä palkintokavalkadia.
Sattumalta ei mies paikalle saapunut, Dantzlerin sopimuksen peruskivi...
Korihaiden sarjapaikka varmistui
Haiparven vierasottelu Joensuussa oli yksi kauden parhaista, mutta päätyi 107-96-tappioon. Tällä ei lopulta ollut merkitystä, kun Salon Vilpas oli odotetun julma isäntä Kobrille. Hurjat...
Kauden paras puolustuspeli ei pelastanut petokalaa
Vain yhden tappion viimeisestä 14 pelistä ottanut Kauhajoen Karhu ei päässyt Pohitullin valojen alla helpolla. Korihaiden puolustuksessa tehtiin enemmän oikeita ratkaisuja kuin kertaakaan tällä...