Tagi: Koripallo

Korihait turistireissulla Kouvolassa

Maajoukkuetauolta palannut haiparvi meni 0-2 johtoon Kouvojen vieraana. Siihen sitten loppuivat hyvät uutiset. Hieman myöhemmin tilanne oli 20-2 ja aito voitosta tappeleminen loppui jo...

Kapteeni Kilpinen kiittää kannustuksesta

Justus Kilpinen on saanut parisen kuukautta tutustua Korisliigajoukkueen kapteenin rooliin. Tampereen poika ei ole katunut siirtoaan Uuteenkaupunkiin tai kipparin virkaansa, vaikka välillä on koeteltu...

Petokalan kuviot ja motivaatio kateissa

Korihait esitteli keskiviikkoiltana kaksi uutta pelaajaa. Pyrintöä vastaan pelatusta kamppailusta jää kuitenkin muista asioista aikakirjoihin kuin Kenney Funderburkin ja Quinton Chievousin debyytistä. Ukilaiset olivat ensimmäiset...

Petokala heräsi, mutta hävisi

Korihait löysi taistelutahtonsa parin hengettömän suorituksen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, kun vastustajaksi saapunut Espoo United pilkkoi haipuolustusta alun jälkeen kovalla tahdilla. Lopussa Korihait...

Pojista kasvoi huippu-urheilijoita

Gerald Lee Sr. ja Vesa Salin seuraavat tarkasti poikiensa otteita urheilukentillä. - Se tuntui epäuskoiselta ja kaukaiselta, mutta samalla pahuksen hienolta, muistelee Vesa Salin poikansa...

Korihait jäi 42 pisteen päähän Kauhajoesta

Seitsemän minuuttia ja 20-6, puoliaika ja 59-22, täydet peliminuutit ja 118-76. Pelkästään näillä tiedoilla voi todeta, että vierasvoitto ei ollut samalla seinälläkään. Korihait jäi...

Korihaiden toiminnanjohtaja lopetti tehtävässään

UU-Korihait ry:n markkinointijohtajana elokuun alussa aloittanut ja toiminnanjohtajan pallille syyskuun lopussa siirtynyt Jouni Kari on irtisanoutunut tehtävästään 31.10.2017. Työsuhde päättyi yhteisymmärryksessä seuran kanssa. Korihait kiittää tiedotteessaan...

Itsekäs haiparvi sai ansaitsemansa

Marius van Andringa kirjoitti ottelun jälkeen koko kauden mittaisen sopimuksen ja on nyt siis Korihaiden mies. Siinä olivatkin kaikki positiiviset uutiset keskiviikon pelin tiimoilta. Korihait...

Bojan Sarcevic pisti petokalan fileiksi

11 vuotta sitten Korihaissa ammattilaisuransa aloittanut Bojan Sarcevic näytti Korihaille perjantaina, millainen merkitys pelintekijällä on. Sarcevic paukutti alkupelissä pinnoja kovalla tahdilla ja tämän jälkeen...

Haipuolustus liian pehmeä korin alla

Korihaiden keskiviikkoilta Töölön Kisahallissa oli melkoista vuoristorataa, jossa pääasiallinen suunta oli valitettavasti alamäki. Petokalan puolustus korin läheisyydessä oli lepsua ja Seagullsin jenkit sekä Tuukka...

Korihait otti juhlavoiton KTP:stä

Seurahistorian voitto numero 600 tuli iloisella hyökkäämisellä, mikä on tullut tällä kaudella tutuksi. Puolustuksessa on paljon korjattavaa, mutta laajalla rintamalla jyräävä hyökkäys toimi ja...

Korihaille riemukas vierasvoitto

Kahdella viimeisellä liigakaudella Korihait on voittanut yhden vierasmatsin per kausi. Siinä valossa vieraspinnojen vohkiminen jo kauden toisessa matkapelissä oli loistava suoritus. Petokala johti kamppailua...

Haiparvi ongelmissa levypallopelin kanssa

Korihait tuli perjantai-illan kotimatsiin tavalla, jota ei ole usein nähty. 51 sekuntia, taululla 6-0 ja vierasjoukkue BC Nokia otti heti aikalisän. Petokala oli hallitseva...

Saarniston koulun oppilaat saivat pelikentän ja fanitapaamisen

Saarniston koulun pihalle valmistunut pelikenttä vihittiin tänään käyttöön vauhdikkaissa tunnelmissa. Vihkiäisottelussa toisensa kohtasivat Korihaiden edustusjoukkueen pelaajat Deng Deng, Eero Lehtonen ja Akseli Mäkelä sekä...

Kokenut Marius van Andringa nähdään Korihaiden pelipaidassa jo huomenna

Uudenkaupungin Korihait on solminut kuukauden mittaisen try out –sopimuksen Marius van Andringan kanssa. Hänet nähdään Korihaiden pelipaidassa jo huomenna Pohitullissa kun vastaan asettuu BC...

Petokala jäi pieneksi Kouvojen puristuksessa

Keskiviikkona Salon Vilppaan peräti 25 pisteellä pöllyttänyt Kouvot jatkoi Pohitullissa perjantai-iltana hyväksi toteamaansa linjaa. Korihait veti erittäin tasapainoisen avauskympin ja johti kahdella pinnalla (21-19)...

Korihait toipui upeasti shokkialusta

Kuusi minuuttia pelattu ja valotaululla 4-18. Kun vielä muistissa oli umpisurkea avauspeli Espoossa, tuskin moni oli valmis lyömään lanttiakaan Korihaille. Varsinkin, kun vastassa oli...

Korihailla karmea kauden avaus

Liigatempoista korista ei haiparvi ollut ennen sarja-avausta pelannut ja siihen vauhtiin ei Korihait päässyt Espoossakaan. Ukilaiset olivat täysin Korisliigan startissa vastaantulijoita alusta asti ja...

”Junnu” Lee ja muu Susijengi pääsevät tänään irti

Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Gerald "Junnu" Lee Junior odottaa innolla illan avausottelua koripallon EM-kisoissa. Helsingissä kello 20 alkavassa ottelussa Suomi kohtaa kovan Ranskan. - Todella hienoa...

Korihait varmisti liigapaikkansa

Haileirissä voidaan huokaista helpotuksesta. Korihait jatkaa pääsarjatasolla myös ensi kaudella. Toinen karsintapeli vieraskentällä ei ollut lähellekään samanlaista dominointia kuin Poharilla ja toisella neljänneksellä venähtänyt...

Digilehti